Siirry sisältöön
Euroopan aluekehitysrahasto 2014-2020 logo Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020 logo Keski-Pohjanmaan liitto logo KOSEK logo

VASTE – Vähähiilisen logistiikan palvelualusta

Hankkeessa kehitetään palvelualusta, jota käyttämällä kuljetuskustannuksia ja liikenteestä muodostuvia kasvihuonekaasupäästöjä voidaan pienentää.

Toimiala: Digitalisaatio

Projektin kesto: 01.06.2017 – 31.12.2020

Toiminta-alue: Keski-Pohjanmaa

Rahoittajat: Euroopan aluekehitysrahasto, Keski-Pohjanmaan liitto ja KOSEK

Projektipäällikkö: Janne Känsäkoski

Taustaa

Tieliikenne aiheuttaa 90% Suomen liikenteen päästöistä, mikä on huomattava osuus alueen kasvihuonepäästöistä ja energiankulutuksesta. Liikenteen tuottamien päästöjen vähentäminen ja vähähiilisyyden tukeminen on erittäin tärkeää niin kansallisella kuin EU:n ilmastostrategiankin tasolla. Vaste-hankkeessa yhdistetään energiatehokkuuden ja vähähiilisyyden edistämiseen liittyvät vaatimukset esineiden internetin (IoT) mukanaan tuomiin uusiin mahdollisuuksiin.

Esineiden internet mahdollistaa energia- ja kustannustehokkaan logistiikan kehittämisen. Hankkeessa kehitetään palvelualusta, jota käyttämällä kuljetuskustannuksia ja liikenteestä muodostuvia kasvihuonekaasupäästöjä voidaan pienentää.  Hankkeen myötä kuljetuskustannusten arvioidaan laskevan jopa 60 % nykyisestä tasosta.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 669 000 euroa, josta EAKR-tuen määrä on 490 500 euroa. Toteutusaika on 1.6.2017-31.12.2020.

Hankkeen tavoitteena on edistää, kokeilla ja ottaa käyttöön vähähiilisiä ratkaisuja logistiikka-alalla parantaen alueellamme olemassa olevan liiketoiminnan kannattavuutta, sekä synnyttää uutta liiketoimintaa. Tavoitteena on kehittää uusia IoT-verkkoja hyödyntävä geneerinen palvelualusta kuljetusten energiatehokkuuden edistämiseksi, sekä yhteiskunnan eri sektoreiden (teollisuus, liikenne, julkinen ja yksityinen palvelusektori sekä kotitaloudet) palvelemiseksi:

Kehitettävä palvelualusta

– Palvelee logistiikkaa sensoriteknologiaa hyödyntävän ajantasaisen, uuden informaation avulla

– Tuottaa tietoa kustannustehokkaimman ja vähähiilisimmän logistisen reitin valintaan

Hankkeen myötä muodostuu:

  1. Uutta osaamista (vähähiilisyyttä edistävien menetelmien ja järjestelmiin liittyvä osaaminen) liittyen logistiikan hallintaan ja uusien IoT-verkkojen käytön hyödyntämiseen
  2. Uusi, ainutlaatuinen alueen julkisille ja yksityisille toimijoille yhteinen ja verkottunut eli useita toimijoita palveleva tutkimus-, innovaatio- ja oppimisympäristö

sekä palvelualusta, jolla

– tehostetaan kuljetusjärjestelyjä
– parannetaan kuljetusten energiatehokkuutta
– vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä
– saadaan aikaan kustannussäästöjä

Ympäristön kuormituksen vähentäminen on kiistaton tarve nykymaailmassa. Tämän vuoksi niin kotimaassa kuin kansainvälisesti on kehitetty useita strategioita ekologisen toiminnan tukemiseksi. EU:n energia- ja ilmastostrategiassa on määritelty tavoitteeksi kuljetusten energiatehokkuuden parantaminen ja erityisesti yritysten logistiikkapalvelujen tehostaminen. Kansainvälisten linjausten, kuten EU:n ilmastostrategian lisäksi, mm. Liikenneviraston strategia ohjaa liikenteen energiatehokkuuden parantamiseen ja kokeiluihin liikenteen automatisaatiota edistäen. Liikenneviraston visio 2025 “Fiksut väylät ja älykäs liikenne – sinua varten” tähtää neljän päämäärän toteuttamiseen. Hallitusohjelman kärkihankkeita sekä energia- ja ilmastostrategiaa tukevat, kyseiset tavoitteet ovat:

  1. uudistunut liikkumisen ja liikenteen ekosysteemi
  2. luotettavat digitaaliset palvelut ja tehostunut toiminta
  3. toimiva ja turvallinen infra palveluiden alustana
  4. osaavat ihmiset ja uudistava kulttuuri

Vaste-hanke vastaa näihin linjauksiin tehokkaasti. Vaste on valmisteltu yhteistyössä alueen elinkeinoelämän, julkisen ja yksityisen sektorin kanssa, ja alueen elinkeinoelämän tarpeista lähtien. Hanke lisää alueen omavaraisuutta pienentämällä ympäristön kuormitusta vähentämällä tuotteiden elinkaaren aikaisia päästöjä. Hankkeen myötä saavutettavia ekologisen kestävyyden hyötyjä ovat pienentynyt hiilijalanjälki sekä parantunut energiatehokkuus.

VASTE-hankkeessa tullaan toteuttamaan palvelualusta, johon kuuluu energiankulutukseltaan tehokkaita IoT-älysensoreita. Sensoreita hyödyntäen tehdään kokonaisvaltaisia käytännön kokeiluja, joilla voidaan konkreettisesti mitata ja osoittaa geneerisen järjestelmän hyödyt eri sovelluskohteissa ja toimialoilla olemassa olevaan teknologiaan verraten.

Jatkuvasti kasvavien kasvihuonepäästöjen ollessa merkittävä haaste Suomessa, uusiutuvilla, vähäpäästöisillä polttoaineilla on tärkeä asema ekologisemman liikenteen luomisessa. Pitkällä aikavälillä tämä ei kuitenkaan riitä, joten tueksi tarvitaan uusia keinoja liikenteen päästökuorman helpottamiseksi.  Vaste-hankkeessa kehitetään näitä keinoja hyödyntämällä digitaalisia ratkaisuja. Energiankulutuksen ja edelleen päästöjen vähentämiseksi tarvitaan mm. seuraavia toimenpiteitä:

  1. Liikenteen uusien palveluiden kehittäminen
  2. Kulku- ja kuljetustapoihin vaikuttaminen
  3. Älyliikenteen keinojen hyödyntäminen

Ajoreittien optimointi ja sensoritekniikan hyödyntäminen voivat vähentää huomattavasti ajettavien kilometrien määrää, ja sitä kautta tuovat yritykselle säästöä niin rahassa kuin kasvihuonepäästöissäkin.

Hankkeen mukaisilla toimenpiteillä voidaan Keski-Pohjanmaan alueella saavuttaa 71 000 polttoainelitran vuotuinen säästö, mikä hiilidioksidiksi muutettuna vastaa vajaata 200 tonnia/CO2/a. Eri toimialoihin liittyvä logistiikka huomioiden optimoinnin vaikuttavuus energia- ja kustannustehokkuuteen ja edelleen vähähiilisyyteen moninkertaistuu.

Hankkeen käyttötapauksia

Vaste-hankkeessa on kehitetty muutamia käyttötapauksia kolmella eri toimialalla. Käyttötapausten tavoitteena on kehittää aiempaa toimintatapaa entistä ekologisemmaksi, jolloin yritys säästää luontoa ja rahaa.  Vaste-hankkeessa voidaan toteuttaa yrityksen kehitysideoita, jotka tukevat vähähiilistä liikennettä.

Jätehuolto

  1. Jätteen keräysastiat varustetaan sensoreilla, jotka seuraavat reaaliajassa astian täyttöastetta.
  2. Vaste-palvelualusta kerää ja analysoi sensoritiedon. Tietojen perusteella optimoidaan tyhjennysreitti.
  3. Jäteauto saa tiedon optimoidusta reitistä, ja pystyy tyhjentämään roska-astiat oikea-aikaisesti välttäen vajaiden astioiden kiertämisen ajoreitillään.

Henkilökuljetukset

  1. Asiakas ilmoittaa kyydin tarpeestaan Vaste-palvelualustan tietokantaan.
  2. Alusta hakee asiakasta lähimpänä sijaitsevan ja parhaimman palveluntarjoajan. Kuljettajan reitti optimoidaan reaaliaikaisesti tilausten perusteella.
  3. Asiakas saa reaaliaikaisen tilannetiedon oman kuljetuksensa tilasta. Kuljetuksen saa nopeasti ja edullisesta, sillä kuljettajan reitti on optimoitu huomioimaan muut tilaukset alueella.

Tavaratoimitukset

  1. Toimitettava tavara jätetään kuljetukseen ns. älykkääseen laatikkoon.
  2. Reitillä liikkuvat palveluntarjoajat saavat tiedon toimitettavasta paketista Vaste-palvelualustan kautta. Paketin toimittaa kuljetus, jonka matkan varrella laatikko ja sen määränpää sijaitsevat.
  3. Lähettäjä ja vastaanottaja seuraavat reaaliaikaisesti kuljetuksen etenemistä. Palvelualusta mahdollistaa useiden kuljettajien toiminnan yhdessä, joten kuljetusaika ja kustannukset pienenevät.

YMPÄRISTÖN KULJETUSVALINTA

Vastepisteiden kautta voit lähettää omia tai yrityksesi paketteja Keski-Pohjanmaan alueella. Paketit kuljetetaan ympäristöystävällisesti ja paikallisin voimin. 

Tee tilaus osoitteessa: www.vastepiste.fi (Hanke on päättynyt 31.12.2020)

Vastepiste tarjoaa kuljetukset ilmaiseksi ja tukee näin keskipohjalaisia kevään 2020 aikana! Maksuvaiheessa anna koodi VASTE2020 ja saat toimitustilauksesi ILMAISEKSI.

YRITTÄJÄ: Tarjoamme yrityksille ilmaisen toimituspalvelun, jonka kautta asiakas saa ostokset suoraan kotiovelleen.

Pidetään huolta läheisistämme ja tuetaan paikallista toimintaa!

Vastepiste-pakettiautomaatit ovat Vaste-hankkeen pakettipisteitä, joiden välillä Keski-Pohjanmaan alueen yritysten ja yksityishenkilöiden paketit liikkuvat alueen logistiikkayritysten toimesta. Vihreäkuosiset pakettiautomaatit luovat uudenlaista, avointa ja ympäristöystävällistä logistiikkaa alueelle. Paketin lähettäjälle tämä tarkoittaa sitä, että pakettilähetystä tehdessä tukee samalla paikallisia kuljetusyrityksiä.  Vastepiste-pakettiautomaatit on sijoitettu olemassa olevan runkoliikenteen mukaisesti sellaisiin toimituspisteisiin, joiden kautta kuljetusyritykset muutenkin liikennöivät. 

Säilytyspalvelu

Vastepisteillä on paketin lähetyksen lisäksi myös säilytyspalvelu. Säilytys on mahdollista jokaisessa Vastepisteessä. Pakettia säilytetään enintään 7 vuorokautta ja säilytyksen hinta on 1 € paketin koosta riippumatta. Säilytysmahdollisuutta voi hyödyntää esimerkiksi Facebook-kirpputorikaupoilla tai pidentämässä yrityksen aukioloaikoja, kun tilauksen voi toimittaa Vastepisteen kautta asiakkaalle sopivaan aikaan.  

Ovelta ovelle -kuljetuspalvelu

Vastepisteen uutuutena on alkamassa Ovelta ovelle -kuljetukset. Tilaa paketin toimitus haluamiesi osoitteiden välillä. Kuljetusyhtiöt voivat liittyä verkostoon ottamalla yhteyttä projektipäällikköön. Hinnat tässä palvelussa määräytyvät käyttäjien aktiivisuuden mukaan. Tee siis ympäristön kuljetusvalinta! 

Vastepisteiden toiminta laajenee, uusia Vastepisteitä tulossa

 Uusia Vastepisteitä on suunniteltu avattavaksi Kannukseen ja Halsualle vielä tämän vuoden puolella!

Missä Vastepisteet sijaitsevat?

Voit lähettää pakettisi seuraavien Vastepisteiden välillä:

Minimani, Tehtaankatu 43, Kokkola
Port Tower, Pohjoinen Satamatie 330, Kokkola
K-Market Kaustinen, Terveystie 1, Kaustinen
K-Market Lampintori, Ullavantie 11, Toholampi
K-Market Ikiliikku, Hietaniementie 1, Perho
Alaviirteen nuorisoseurantalo, Viirretie 46, Alaviirre

Janne Känsäkoski
Projektipäällikkö
040 6309890
janne.kansakoski@centria.fi

Leena Toivanen
Hankekoordinaattori
040 7013221
leena.toivanen@centria.fi


Ota yhteyttä

Janne Känsäkoski

Kehittämispäällikkö