Siirry sisältöön
Opiskelijoita työskentelee ryhmätyötilassa

Hakeminen keskeneräisellä tutkinnolla

Jos olet opiskellut Centria-ammattikorkeakoulussa tai jossakin toisessa ammattikorkeakoulussa Suomessa, mutta tutkinto on jäänyt syystä tai toisesta kesken, voit hakea uudelleen opiskelijaksi samaan tai vastaavaan koulutukseen kesken jääneen tutkinnon haun kautta tutkinnon loppuun suorittamiseksi.

Kuka voi hakea?

Miten opiskelijat valitaan?

Humanistisen alan, sosiaali- ja terveysalan sekä musiikin koulutuksissa on terveydellisiä vaatimuksia. Hakijoilta kysytään hakulomakkeessa terveydellisiä tekijöitä, jotka saattavat olla esteenä opinnoille. Lisäksi opiskelijavalinnan esteenä voi olla aiempi päätös opiskeluoikeuden peruuttamisesta. Hakijoilta kysytään hakulomakkeessa aiemmasta opiskeluoikeuden peruutuksesta terveydentilan tai muiden henkilöiden turvallisuuden vaarantamisen vuoksi. (L932/2014)

Huomioi, että voit ottaa vastaan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan.

Hakijan tulee suoriutua hyväksytysti mahdollisesta haastattelusta tai valintakokeesta. Opiskelijaksi ottaminen edellyttää myös, että koulutuksissa on tilaa lisäopiskelijoille.

Opiskeluoikeuden sisältö ja kesto

  1. Uusi opiskeluoikeus muodostuu samaan tai vastaavaan koulutukseen, jossa opiskelijalla on aiemmin ollut opiskeluoikeus
  2. Opiskeluoikeuden kesto on korkeintaan 2 vuotta (4 lukukautta)
  3. Opiskeluaika alkaa seuraavan lukukauden alusta (1.1 tai 1.8).
  4. Opiskelijalla ei ole poissaolo-oikeutta.
  5. Opiskeluaikaan ei ole mahdollista hakea jatkoaikaa.
  6. Haun kautta myönnetty opinto-oikeus on kertaluontoinen. Mikäli tutkinto ei valmistu myönnetyn ajan puitteissa, olet tervetullut hakeutumaan koulutukseen yhteishaun kautta.

Hakeminen

  1. Uudelleen myönnettyä opiskeluoikeutta haetaan Opintopolun erillishaun kautta.

  2. Hakuajat:
    • 1.10.–31.10., jos opinnot alkavat tammikuussa
    • 1.4.–30.4., jos opinnot alkavat elokuussa

  3. Hakemuksen liitteiksi Opintopolkuun tarvitaan
    • opintosuoritusote aiemmin suoritetuista opinnoista
    • opiskelutodistus, josta käy ilmi aiemman opiskeluoikeuden opiskeluaika sekä käytetyt läsnä- ja poissaolokaudet

  4. Löydät koulutukset, hakukohteet ja hakulomakkeet Opintopolusta osoitteesta opintopolku.fi.
    • Etsi sinua kiinnostava koulutus tai koulutuksia etusivun hakukentän avulla, esim. ”liiketalous” tai ”yhteisöpedagogi”. Voit rajata hakutuloksia esim. koulutustyypin (AMK-tutkinto tai ylempi AMK) tai paikkakunnan mukaan.
    • Klikkaa haluamasi koulutuksen nimeä > valitse oikea koulutusvaihtoehto otsikon ”Tutustu tarjontaan” alta > linkki hakulomakkeelle löytyy otsikon ”Koulutuksen hakukohteet” alta.
    • Valitse hakukohde “Haku keskeneräisellä tutkinnolla”

Tulosten julkaisu

Kevään 2024 valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 20.6.2024 Opintopolun hakemuksella ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Opiskelupaikka on vastaanotettava viimeistään 11.7.2024 klo 15.00 Oma Opintopolku -palvelussa.

Kaksi Centrian työntekijää istuu pöydän ääressä.

Jäikö kysyttävää?

Voit kysyä lisätietoja keskeneräisellä tutkinnolla hakemisesta Hakijapalveluistamme. Hakijapalvelut eli Maria, Kati ja Sini neuvovat, ohjaavat ja opastavat hakijoita kaikissa koulutukseen hakemiseen liittyvissä asioissa. Voit olla yhteydessä Hakijapalveluihimme sähköpostitse, puhelimitse tai WhatsApp-viestillä.